12.9.2010

Tapakuluttamisen vaikutukset ihmisten onnellisuuteen

Uutisotsikot ja lähteet:
Tokmannin avajaisissa kova tunku
Rohkeutta rauhoittumiseen
Nykymaailma on täynnä joutavia esineitä

Tiivistelmä:
Jyväskylään avattu halpatavarakauppa Tokmanni keräsi oviensa ulkopuolella valtaisan odottavan ihmisjoukon. Kauppa avattiin kymmeneltä, mutta ihmisiä saapui jonottamaan jo seitsemältä. Ensimmäisille asiakkaille oli luvassa ilmainen ämpäri. Innostunein odottaja saapuikin patjan kanssa jo keskiviikkoiltana varmistaakseen ilmaislahjan saannin. Kolumneissa käsitellään kuluttamisen problematiikkaa.

Etnologinen inspiraatio:
Intouduimme juttujen pohjalta pohtimaan sitä, millaisia merkityksiä kuluttamiselle annetaan. Asiaa voisi selvittää haastatteluin ja havainnoin. Mikä on tapakuluttamisen vaikutus onnellisuuteen: tarvitaanko esineitä ja ostamisen sekä omistamisen kokemuksia tuomaan elämään merkitystä? Millaisia esineitä koetaan tarpeellisiksi? Muuttuuko tavaroiden merkitys suhteessa niiden saamiseen käytettyihin resursseihin, eli miten esineiden arvo ja merkityssisältö muuttuvat kun niitä esimerkiksi annetaankin ilmaiseksi.

Pohtivat Paula ja Mikko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti